• Vox audita perit, littera scripta manet. - Puhuttu sana häviää, kirjoitettu teksti säilyy.
  • Vox audita perit, littera scripta manet. - Puhuttu sana häviää, kirjoitettu teksti säilyy.
Holopainen, et al: Sisäinen tarkastus.

Holopainen, et al: Sisäinen tarkastus.

Myymälän hyllyssä :-)

Kuvaus

Sisäinen tarkastus on välttämätön apuväline kaikille sisäiseen tarkastukseen osallistuville sekä yritys- ja julkisyhteisöjen johtajille. Teoksessa tarkastellaan sisäisen tarkastuksen merkitystä ja osuutta yritysten ja julkisyhteisöjen riskienhallinnassa, valvonnassa sekä johtamis- ja hallintotavassa. Sisäistä tarkastusta kuvataan johdon, hallituksen, tarkastusvaliokunnan ja muiden yhteistyötahojen kannalta. Itse tarkastusprosessi käydään läpi yksityiskohtaisesti esimerkkien avulla.

Kirjassa käsitellään myös sisäisen tarkastuksen teoriaa ja käytäntöä niin Suomessa kuin ulkomailla toimittaessa sekä annetaan ohjeita mm. sähköisten laskujen käsittelyn ja sopimushallinnon tarkastamisesta. Kirjoittajat arvioivat myös sisäisen tarkastuksen tulevaisuuden näkymiä, alan ammatillisia vaatimuksia ja tutkintoja.

Teoksen kirjoittajat Atte Holopainen, Eila Koivu, Antero Kuuluvainen, Keijo Lappalainen, Jarmo Leppiniemi, Matti Mikola ja Keijo Vehmas ovat sisäisen tarkastuksen ja valvonnan ammattilaisia, joiden asiantuntemus pohjaa vuosien kokemukseen yrityksissä, yhteisöissä ja julkishallinnossa.

Lisätietoja tuotteesta

ISBN
9789518852745
Tekijä/toimittaja
Atte Holopainen, Eila Koivu, Antero Kuuluvainen, Keijo Lappalainen, Jarmo Leppiniemi, Matti Mikola, Keijo Vehmas.
Kustantaja
Tietosanoma
Painovuosi
2006
Painos
1.
Sivumäärä
393
Sidonta
Sidottu, kuvakannet
Kunto
Erinomainen (K4)
Julkaisun kieli
suomi